Slovakia Junior European Open 2016

Takana unohtumaton matka Keski-Eurooppaan, jossa juostiin kilpaa Villasukan kanssa. Näpsän mielestä autoilu oli ihan kivaa, lämmössäkin oli mukava paistatella ja käpyjäkin löytyi. 

Sunnuntaina 3.7 kello soi kolmelta. Puolentoistatunnin yöunien jälkeen nopea aamupala ja viimeisetkin tavarat autoon ja matka sai alkaa. Edessä oli yli 2000 kilometriä. Satamaan päästyämme auton katolle asennettiin kattoboksi, joka ei oikeastaan olisi edes noihin kaiteisiin sopinut mutta kuski (kirjurin isä) sitoi boksin liinoilla (sangen jännittävää jos boksi jäisi matkan varrelle). Tavarat ylhäälle ja Vimppu takakonttiin, takapenkillä mulla ja Siirillä oli jopa tilaa hengittää. Päästiin melko nopealla jonotuksella laivaan ja vielä ihan keulapaikalle. Laivassa oli luonnollisesti paljon väkeä, mutta Sukkaa ei onneksi hälinä haitannut vaan se katseli ihmismassoja tyytyväisenä Koira 2015 tapahtumasta saadusta kangaskassista. Vimppu olikin vähän näkyvämmällä paikalla. Eräs ohikulkija ääneen pohti kaverilleen onkohan tuo koira vihainen kun sillä on noin paksu remmi (fleecestä tehty treeniremmi joka toimii tarvittaessa myös leluna). Luonnollisesti Vimppu nukkuu kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tuo vihainen olisi pitänyt siis herättää päiväuniltaan.

Illalla saavuimme Latviaan ja yövyimme Brencis hotellissa. Siisti ja kiva paikka, mutta kasin aikaan piti käydä parin kilometrin päässä syömässä paikallisessa Hesburgerissa. Vähän jännitti kun yleensä menen Hesburgermössöstä ihan sänkykuntoon, väsynyt ja huono olo.

Latvia

Maanantaina 4.7 matka jatkui samaisen hesburgerin kautta. Liettua meni ohi yhdessä nopeassa hujauksessa ja sitten saavuttiin Puolaan. Puolassa yövyimme kivassa pienessä hotellissa jossa oli sitten jokaiselle oma huone. Hotellin väki ei kyllä paljon englantia puhunut. Illalla käytiin SIirin kanssa lenkittämässä koiria lähitienoolla. Kaikki pihat oli aidattuja ja miltei jokaisessa pihassa oli pieni tipsurusselimixiä muistuttava koira - tiedä vaikka sisaruksia kaikki. Muutamia koiria tuli vapaanakin vastaan, mutta omistajiensa huudosta kääntyivät sillä sadasosa sekunnilla ympäri.

Latvian hotelli Brencis

Tiistai 5.7 matka taittui vielä Puolan puolella nopsaaan kun moottoritiet olivat melko hyväkuntoisia ja liikenne luisti. Tsekissä pysähdyimme syömään paikalliselle huoltoasemalle mahtavien maisemien ääreen. Ruoka oli mitä oli, eikä paikallinen "Tsekin cola" todellakaan ollut omaan mieleen. Asfaltti oli niin kuuma että koirat kävivät pikaulkoilutin nurmikolla ja jälleen tummanvihreä paremmat päivänsä nähnyt bmw jatkoi matkaa. Ja voi sitä iloa ja riemua kun vihdoin päästiin Slovakiaan. Käytiin nopeasti katsomassa autolla kisapaikan hotelli X- bioniciä ja sitten etsimään vielä yhdeksi yöksi hotelli. Jonkun aikaa saatiinkin etsiä mutta sitten löytyi hotelli Bratislava, joka oli myöskin oikein hieno hotelli - mitä nyt ei parvekkeen ovi oikein toiminut. Illalla vielä lenkki pitkin ja poikin hotellin lähistöllä ja puheenaihe pysyi melko tiiviisti koirissa.

Latvian hiekkarannat

Keskiviikko 6.7 kun aamupala oli syöty ja lenkit tehty niin lähdettiin sitten Cilistovin Lidlin kautta hotellille. Näpsällekin löytyi kissanpantaa parempi vaihtoehto kun kävimme myös jonkin sortin ruokakaupassa. Hotellilla oli oma ongelmansa löytää oikea huone. Meidän huoneen piti olla kerroksessa viisi mutta hissi oli suomalaisille tavallista haasvatampi: siellä ensimmäinen kerros eli se maantasalla oleva on "nollakerros", joten hississä piti painaa sitä nelosta vaikka se tuntui kovin ristiriitaiselta. Oikea huone löytyi kuitenkin. Näkymät Tonavaan oli henkeäsalpaavat, kun riittävästi siristeli ja tarkeni niin kyllä sieltä taisi vettä erottua. Pienen sähläyksen tuloksena saatiin myös mulle sänky, hotellin päässä oli varauksessa tullut virhe, vaikka kolmelle hengelle oltiin hotelli kyllä maksettu, mutta mun äidilläni oli onneksi kuitti näyttää. Kun tavarat oltiin saatu roudattua huoneeseen, oli aika tutustua kisapaikkaan. Maneesiin ei vielä päässyt, mutta menimme sitten syömään viereiseen ruokapaikkaan. Ruoka oli ihan syötävää mutta nirso kun olen niin en sitä kovin herkulliseksikaan voinut sanoa. Ruuan jälkeen bongattiin Elsin porukatkin. Illalla vielä lenkki Tonavaa katsomaan ja sitten nukkumaan.

Cilistovissa sijaitseva puisto

Torstai 7.7 oli kisojen virallinen ensimmäinen päivä vaikka vasta perjantaina olisi avajaisseremonia. Käytiin Elsin äidin Marjutin kanssa katselemassa kisapaikan maneesia nyt kun sinne jo pääsi, kymmeneltä ei koko paikassa ollut ristinsielua ja kahdentoista aikoihin pitäisi olla kaksi rataa pystyssä harjoittelua varten. No, radat oli pystyssä ja eläinlääkärintarkastukset sujuivat ongelmitta ja niin me oltiin sitten sisällä kisoissa. Treeniaikaa oli jotain reilu minuutti, ja kyllä se on kova vain juosta ympäriinsä sitä etukäteen suunnittelemaansa rataa (radalle ei siis päässyt ennen itse tutustumaan vaan suunniteltiin rata vain ulkopuolelta katselemalla). Itse halusin tehdä kontaktiesteet, renkaan ja kepit kun ne saattaa Näpsälle olla uusissa paikoissa haastavia. Ne sujuivat kuitenkin tosi hyvin, eikä ongelmaa. Itse jouduin tekemään melko huolellisen loppujäähdyttelyn kun vasemman jalan etureisi oli pari viikkoa ennen kisoja venähtänyt melko pahasti ja spurteissa oli vain vihlonut. Venähdyksen syy oli siis huono lämmittely, mutta kisoissa ei ollut ongelmaa, tuli koirakin lämmiteltyä ja jäähdyteltyä hyvin. Treenien jälkeen tanssittiin vähän pitkin päivää. Paljon. Illalla käytiin tarkistamassa Tonava jälleen.

Villasukka Tonavan varrella

Perjantaina 8.7 oli sitten aamulla joukkueen kokoustaminen ja otettiin kuvakin joukkueesta. Sen jälkeen alkoi ihan hullu avajaisseremonia jossa joukkueita huudatettiin. Suomi oli omassa arvossaan ja pysyi hiljaa kuin kivi. Hyvin hiljaa. Ja asiallisesti. Okei, ehkä vähän naureskeltiin ja pideltiin korvia kun vieressä ollut Italia huusi suoraa huutoa. Usein. Paljon. Ja kovaa. Myöhemmin alkoi joukkuekisa, jossa me Näpsän kanssa tehtiin harmillinen hylkäys kun este olisi pitänyt kiertää ja villiksen mielestä nyt kun näitä välsitävetoja on kerran tehty niin tehdään sitten! Ja ratojen rakennusten aikana tanssittiin. Illalla perinteisesti Tonavalle lenkki ja takaisin.

Puola

Lauantaina 9.7 meillä oli vuorossa kaksi rataa. ensin yksilöhyppyrata ja sen jälkeen joukkueagilityrata. Yksilö meni oikein mallikkaasti, harmillisesti yksi vitonen kun käskytin keinun kontaktit niin että sukka ihan järkyttyi. Joukkueagilityradalla ei oikein sujunut myöskään. Illalla oli vielä juhlat jossa yllättäen tanssittiin aika samoja kappaleita (joita muuten aloin vihdoin viimeisenä iltana jo osaamaankin). Lopuksi taivaalle laskettiin lyhtyjä. Hotellille palatessa saatiin kuulla että hotelli oli evakuoitu jonkun pienen tulipalon takia. Iskä oli sitten vain äidille soittanut että palohälytin huutaa ja kaikki lähtee koirineen reppuineen alakertaan ja joku evakuonti käynnissä. Mutta tämä evakuoituu nyt sänkyyn. Selvä. Taustatietona että isähän ei mitään englannista ymmärrä, tai osaa hän hintaa kysyä ja sanoa yes tai no. Eli aika hyvin maallikolta. Päivä' oli etenkin Näpsälle niin raskas että hotellilla aloin jo kehitellä kaikki kauhuskenaariot lämpöhalvauksesta läpi kun koira alkoi olemaan niin eleetön joten äkkiä viileään suihkuun ja siitäkös Näpsä virkosi (Sukka siis vihaa pesua ja erityisesti viileää ja kylmää) ja näytti mielipiteensä. Ennen juhlia se kuitenkin kävi lenkillä Tonavan varrella ja käytiin myös Cilistovin "keskustassa".

Hotellin lähellä oleva silta

Sunnuntaina 10.7 jännitettiin sitten vielä yksilöagilityrata. Suomelle oli tullut ihan mukavasti mitalleita, mutta me oltiin niista peleistä tiputtu. Agilityradalta kymppi, yksi rima ja yksi harmillinen kielto, mutta radalla Näpsä tuntui käteen sopivalta. Pari paitaakin vaihdettiin, Italian ja Puolan kanssa. Radan jälkeen kysyttiin kisakirjaa, sitä ei vielä saada. Mutta pikku hiljaa alkoi valkenemaan että tämä oli nyt tässä. Päästiin kotiin. Siiri halusi vielä jäädä katsomaan palkintojenjaon mutta me oltiin periaatteessa valmiit lähtemään. Senni ja Paula lupautuivat ottamaan Näpsän kisakirjan ja lähettämään sen postitse. Siiri pääsee myös heidän kyydissään Suomeen, kun meillä oli kiire jotta ehdittäisiin tiistain laivaan. Tuntui jotenkin ankealta sanoa heipat sille porukalle. Mutta kotiinkin oli kiva päästä. Pian auto oli pakattu, mutta yhtä häkkiä tyhjempänä pieni farmari lähti nousuretkelle kohti pohjoista. Heihei Slovakia. Se paikka oli kerrassaan upea, etenkin heppatytön mielestä. Kaikki kentät ja maneesit jäivät nyt taakse. Olisihan se ollut hieno ne korkata, vaikka omaa hevosta ei enää ollut. Ehkä joskus ;)

Tonavaa ja sen vieressä menevä tie

Ajoimme koko päivän, ja yöllä pysähdyimme Puolaan jossa kuski lepäsi muutaman tunnin, sen jälkeen aamupala ja matka jatkui maanantaina 11.7. Päivällä pysähdyimme vielä kerran siinä samaisessa Hesburgerissa jossa olimme reissun alussa syöneet kahtena päivänä. Kävimme myös merenrannalla ja Näpsäkin innostui tulemaan mun perässä kahlailemaan. Maisemat oli uskomattomat merellä, mutta tiellä ohi lipuivat vain vinoon kasvaneet puut ja ränsistyneet talot, viljelemättömät pellot. Illalla saavuimme Viroon ja yövyimme hotelli Euroopassa. Söimme satamaravintolassa jossa pianonsoitto loi uskomattoman tunnelman. Tosin tarjoilija oli sen näköinen kun sillä alkaisi se piano tulemaan korvista ulos. En epäile.

Tsekki

Tiistaina 12.7 oli aikaa shoppailla! Mukaan ei juuri tarttunut mitään, paikallinen H&M ei ihan iskeytynyt vaikka melko kivoja vaatteita löytyi jonkin verran. Sataman lähellä oli myös kauppoja, joista tingattiin halvalla housut ja huppari mutta lähdettiin kyllä aika liukkaasti kun myyjä alkoi olemaan aika hermoja raastava. Tien toiselta puolelta löysin myös rantahenkisen kellon, joka sopii omaan kämppään erinomaisesti, rannalla kun asutaan. Laiva lähti kuudelta ja reissu alkoi olemaan ohi yhä nopeammin.

Latvia

Suomen puolella iloittiin omasta netistä, ruisleivästä ja kaakaosta. Kattoboksi vietiin Siirin porukoille ja sitten yöllä huristeltiin hakemaan Suttu Kirsiltä hoidosta. En meinannut tunnistaa pimeässä kumpi on Suttu, kumpi Pilke, mutta onneksi tapa hyppiä päin nopeutti oikean pennun valintaa. Ja voi sitä ininän määrää. Koko automatkan Pyttypieni istui sylissä onnellisena ja heilutti häntää.

Oikealla näkyy osa hotellista.

Meidän teamin puolesta iso kiitos erityisesti mun vanhemmille, jotka tän hullutuksen kustansivat ja mahdollistivat. Kiitos myös joukkueenjohtaja Jarkolle, joka teki pitkiä päiviä kisapaikalla. Kiitos joukkue, koirienhoitajat ja Slovakian päässä olleet kisatalkoilijat. Samat talkoilijat touhusivat aamusta iltaan milloin missäkin hommassa. Wau!